Vaikka nirsoilu ei olekaan helpoiten ratkottavissa oleva ongelma on siihenkin kuitenkin keinoja, jotka alkavat oikean ruokavalion löytämisestä ja jatkuvat johdonmukaiseen koulutukseen.
Vinkkimme nirsoilun kitkemiseen
Koiralle sopiva ja maistuva ruoka on kaiken A ja O, nirsoilijoilla on kuitenkin paha tapa “kyllästyä” ruokaansa. Kun maistuva ruoka on löytynyt kannattaa ruokinnassa noudattaa nirsoilijan kultaisia sääntöjä pitkäkestoista harjoittelua ja rutiinissa pysymistä sen sijaan että ruokaa lähtee ensitöikseen vaihtamaan. Näillä opeilla ruokaa ei tarvitse olla jatkuvasti vaihtamassa vaan karvakorva oppii ajan myötä pois nirsoilusta.
Johdonmukainen harjoittelu
Nirsoilusta ei pääse eroon yhdessä yössä vaan pitkäkestoisella harjoittelulla, joka vaatii koiran omistajalta pitkiä hermoja ja kärsivällisyyttä. Nirsoilusta eroon pääseminen on pitkä prosessi ja matkalla on varmasti muutama takapakki, kun ruoka ei muutamana päivänä maistukaan. Älä silti luovuta – terve koira ei näännytä itseään nälkään jos ruokaa on säännöllisesti tarjolla. ☺️
Nirsoilun kanssa opeteltavaa on niin koiran omistajalla, kun myös koiralla. Oikeat annoskoot, säännölliset ruoka-ajat, ruokarauha ja riittävä liikunta ovat kaikki tärkeitä toimintoja, kun nirsoilusta opetellaan pois.
Rakenna rutiini ja pysy siinä
Rutiini on nirsoiluun taipuvaisen koiran apukeino. Kun ruokaa on tarjolla vain tiettyyn kellonaikaan, koira oppii syömään sille asetetuissa rajoissa. Jos koira kieltäytyy syömästä, nappaa kuppi pois ja tarjoile ruokaa seuraavan kerran vasta seuraavana ruoka-aikana.
Herkut tai aterian täydentäminen / korvaaminen muilla ruoilla on karhunpalvelus: nokkela koira tajuaa äkkiä, että kieltäytymällä syömästä saa jotain vielä parempaa tilalle.
Koiran säännölliset ruoka-ajat ja oikein annosteltu ruokamäärä tukevat koiran hyvinvointia pennusta senioriin.